Kanssakulkija -blogeissa esitellään Icehearts-kasvattajia, heidän työtään ja ajatuksiaan kasvatustyöstä. Icehearts-kasvattajat tekevät vaativaa kasvatustyötä eri puolilla Suomea ja jokainen omalla Icehearts-mallia mukailevalla työotteellaan. Keitä he ovat ja mitä he ajattelevat työstään?
”Halusin tehdä työkseni jotain innovatiivista ja merkityksellistä”
Milla vastaa Teams-puheluun ulkona, sillä hän on koiriensa kanssa lenkillä. Lumi narskuu puhelun taustalla, sillä Lahdessa maa on jo valkoinen. Milla on kotikaupungissaan, jossa hän viihtyy: ”täällä on metsää ja järviä.”
Jo kouluttautuessaan sosionomiksi Milla mietti, että työkseen hän haluaa tehdä jotain innovatiivista ja merkityksellistä. Sellaista työtä, jossa saa laittaa itsensä kunnolla likoon.
Opiskeluaikoina Milla kuuli usein, että sosionomeista voi tulla mitä tahansa ”hienoa”, mutta tiesi työuran johtavan todennäköisesti lastensuojeluun ja varhaiskasvatukseen. Opintojen jälkeen polku veikin ensin töihin lastensuojeluun ja sen jälkeen päiväkotiin. Työ oli mielekästä ja kiinnostavaa, mutta ei vielä ihan se toiveammatti, josta Milla oli haaveillut.
Liipolan päiväkodissa työskennellessään Milla törmäsi Icehearts-kasvattajiin: ”kaikki puhuivat, kuinka hienoa ja tärkeää työtä Iceheartsissa tehdään.” Icehearts jäi Millan mieleen hieman mystisenä, mutta erityisen hyvää lapsille ja nuorille hyvää tekevänä järjestönä.
Eräänä kauniina päivänä Milla kuunteli radiota, josta tuli Lahden Icehearts-kasvattajana toimivan Teron haastattelu. Haastattelun lopuksi Tero sanoi jotain sen suuntaista, että ”meillä muuten on auki kasvattajan paikka.” Milla laittoi saman tien työhakemuksen sisään. Työ Icehearts-kasvattajana alkoi vuonna 2020:
”Harvemmin tulee hypittyä innosta, mutta kun sain tietää tulleeni valituksi Iceheartsiin, hypin ilmaan”
Työt alkoivat korona-keväänä
Millan työalueeksi Lahdessa valikoitui Mukkula-Kivimaa. Alku oli haastava, sillä työtä tehtiin korona-rajoituksista johtuen paljon ulkona. Kontaktin saaminen lapsiin oli työn takana, sillä ulkona oli vaikea pysähtyä rauhassa juttelemaan ja kohtaamaan.
Kevään aikana Milla rakensi ydinryhmää, jossa oli syksyllä koulujen alkaessa 5 tyttöä. Joukkue kasvoi pikkuhiljaa ja vuoden 2024 lopussa tyttöjä on jo 22. Joukkueesta tuli tasapainoinen: ”Meillä on tosi hyvä porukka. Joukkueeni on ihana, huumorintajuinen ja välitön lapsiryhmä” Milla todella nauttii työstä tyttöjen kanssa.
Millan joukkueella ei ole yhtä tiettyä harrastusta, vaan harrastamisen kirjo on laaja ja sitä tehdään tyttöjen ehdoilla. Milla itse aloitti joukkueharrastamisen samoihin aikoihin, kun siirtyi töihin Iceheartsiin: ”aloin pelata futista, sählyä ja lacrossea.”
Omasta harrastamisestaan Milla sai hyvää oppia siihen, miten joukkueessa toimitaan ja mikä on ryhmän voimaannuttava vaikutus.
Juuri nyt uinti kiinnostaa kovasti Millan tyttöjä. Välillä ollaan liikuntasalissa ja keskiviikkoisin käydään yhdessä poikien kanssa voimistelusalissa jumppaamassa.
Erityistä Icehearts-työssä oli huomata, miten lasten tunteet tarttuvat itseen. Milla kertoo, että hänelle oli tärkeää oivaltaa, ”että kaikki tunteet eivät ole omia, vaan osa on ”tarttuu” työssä.” Erityisen mieluisaa on kasvattajan työn vapaus. Työssä saa ja pitää käyttää omaa intuitiota ja arvioida lasten tuen tarve kussakin tilanteessa.
Sosionomikoulutus osoittautui tärkeäksi ja vahvaksi resurssiksi Icehearts-kasvattajan työssä. Milla kokee, että Icehearts-toiminnassa hän todella pääsee hyödyntämään ja käyttämään luettua, opittua ja omaksuttua tietoa.
Tiimit ja oma työpari antavat energiaa ja vahvistavat Icehearts-fiilistä: ”on ihanaa, miten omasta tiimistä saa virtaa tehdä vaativaa työtä.”
Iceheartsin arvot ovat Millalle läheisiä. Hän kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa työskennellä Icehearts-kasvattajana.
